Ajankohtaista

Riemut juhlivat yo-päivänä

50 vuotta sitten ylioppilaiksi valmistuneet yhteiskuvassa koulun lakkiaispäivänä. Kilta vastaanotti heidät klo 8.30 aamukahville ja samalla riemut pääsivät tapaamaan toisiaan ennen koulun juhlaan osallistumista.  54:sta valmistuneesta 28 pääsi paikalle.

Riemuylioppilaan puhe: Heikki Rantanen

Killalta urakirja koulun 80-vuotisjuhlan kunniaksi

Vielä on pari-kolme viikkoa aikaa tulla mukaan Urakirjaan! Pälkäneen yhteiskoulun ja lukion kilta ry ponnistaa jälleen kirjan – tällä kertaa koulua käyneiden uratarinoista. Edellisen kerran kilta keräsi koulumuistoja ja vuonna 2016 ilmestyi Oi ihana Irma -niminen kirja, joka sisälsi satakunta koulumuistoa menneiltä vuosikymmeniltä.

Irma-kirjan vastaanotto on näiden liki kymmenen vuoden aikana ollut niin hyvä, että 400 kappaleen painoksesta on vain pieni pino jäljellä. Silloin kirjaa juhlittiin koulun 70-vuotisjuhlavuonna ja jo kirjan julkistustilaisuudessa sata kirjaa lähti samantien koulun ystävien mukaan. Uusi urakirja valmistuu koulun 80-vuotisjuhlaan, joka pidetään 5.9.2026.

Urakirja on saanut innostuneen vastaanoton ja runsaasti entisiä koululaisia on jo mukana.  Sisältötyö on loppuvaiheessa ja 80 uratarinaa on jo valmistunut.  Vielä ehdit ilmoittautua mukaan etusivulla olevasta Uratarinat-linkistä.

Sydän-Hämeen Lehti 20.5.2026, Kilta onnittelee 80-vuotiasta kouluaan juhlakirjalla

URAKIRJAN SPONSORITILAUS

Kilta tarjoaa koulun senioreille ja muillekin koulun ystäville mahdollisuuden tukea uuden Urakirjan julkaisemista. Kilta myy Urakirjaa touko-kesäkuussa ennen kirjan painoonmenoa sponsorihintaan ja hinta on tulevan myyntihinnan 30 euron sijasta 70 euroa (sisältää pakkauksen ja postituksen). Kirja lähetetään tilaajalle heti painotuoreena.
Maksamalla sponsorihinnan 70 euroa saat myös halutessasi nimesi tulevan kirjan KIITOKSET-sivulle kirjan painatusta tukeneiden luetteloon. Vuonna 2016 julkaistussa Irma-kirjassa sponsoritukijoita oli 45. Tämä on sponsorointimahdollisuus, myöhemmin kirjaa pääsee ostamaan 30 euron hinnalla.

Lähetä tilauksesi olla olevalla lomakkeella, jonka jälkeen saat maksuohjeet sähköpostiisi.

Nimi

Katuosoite

Postinumero

Paikkakunta

Puhelinnumero

Sähköposti

Valitse kirjojen määrä

Haluatko nimesi KIITOKSET-sivulle?
KylläEi

Vuoden kiltalainen 2026 on pariskunta Helena ja Matti Niemi

Vuoden kiltalainen valittiin nyt kolmatta kertaa, ja tässä ominaisuudessa Helena ja Matti Niemi kukitettiin ja lakitettiin lauantaina 18.4.2026  killan kevättilaisuudessa. Heitä kiitettiin pitkäaikaisesta aktiivisesta osallistumisesta yhdistyksen toimintaan.

Helena ja Matti Niemi ovat koko kouluaikansa olleet kavereita. He näkivät toisensa ensimmäistä kertaa Onkkaalassa kansakoulun alkaessa syksyllä 1949. Pälkäneen oppikoulun kahdeksan luokkaa he suorittivat yhtä matkaa ja painoivat kumpikin ylioppilaslakit päähänsä keväällä 1962.
Sydän-Hämeen Lehti 22.4.2026

Erja Heikkilä jatkaa killan johdossa

Pälkäneen yhteiskoulun ja lukion kilta ry on koulun 18-vuotias senioriyhdistys, jonka johdossa jatkaa Erja Heikkilä. Seniorien kevättapaamisen yhteydessä pidetyssä vuosikokouksessa hallituksen jäseniksi valittiin hänen lisäkseen Mauri Iivonen, Marja Koppana, Päivi Lehtomäki (vara-pj.) Sirkku Nevaranta (rahastonhoitaja), Lauri Salonen, Jaana Tiililä, Terttu Tuominen (tiedottaja), Maisa Viljanen (sihteeri) ja Risto Wallenius. Yhdistys on jäsenmäärältään nyt suurimmillaan kymmeneen vuoteen, jäseniä on 152.

Kilta aamukahvittaa uudet riemuylioppilaat
Vuonna 1976 PYK:sta ylioppilaiksi valmistuneet viettävät riemuylioppilasjuhlaansa koulun yo-juhlan yhteydessä lauantaina 30.5.2026. Killan kahvitus on aamulla klo 8.30 ennen koulun yo-juhlaa.

”Timantti- tai ratkiriemukkaat” ylioppilaat 2025
Lisää aiheeesta Luokkakokoukset-sivulla.

Tuoreet riemut 31.5.2025
Kuva Timo Muola
Lisää aiheesta Luokkakokoukset-sivulla.


Lasse Vanhanen on Vuoden kiltalainen 2025
Lasse Vanhanen sai kukkia kainaloon ja PYK-lippiksen päähänsä, kun hänet valittiin oppikoulunsa seniorien keskuudesta Vuoden kiltalaiseksi.  

Pälkäneellä oppikoulunsa käynyt Lasse Vanhanen (79) on innostunut kiltalainen, joka teki kaksi uraa yhtä aikaa. Hän oli sekä kansainvälinen jääkiekkotuomari että Helsingin yliopiston Viikin normaalikoulun (ent. Helsingin II normaalikoulu) fysiikan ja matematiikan opettaja.

Vuoden kiltalaisen julkistaminen tapahtui kevään senioritapaamisen yhteydessä lauantaina 26.4.2025. Ohjelmassa paneuduttiin myös oman luontoympäristömme hyvinvointiin. Pälkäneläisen vesienkunnostusyhdistyksen, Aito Suvi ry:n sihteeri Tommi Liljedahl kertoi miten yhdistys vaalii järviympäristöämme.

Sydän-Hämeen Lehti 29.4.2025 Aito Suvi ry, Tommi Liljedahl
Sydän-Hämeen Lehti 30.4.2025 Vuoden kiltalainen, Lasse Vanhanen

 

Kiltalaiset Facebookissa
Voit ottaa Facebookissa yhteyttä entisiin koulutovereihisi. Killan Facebook-sivut ovat osoitteessa https://www.facebook.com/groups/pyk.kilta/